Reissunpäällä 1

Viimeiset pari viikkoa on ollut viikonloppuja lukuun ottamatta normaalin kiireisiä. Viikonloput ollaan reissattu pitkin poikin eteläistä Namibiaa vuokra-Konttorilla (Toyota Condor). Aakeus, laakeus ja tyhjyys on saanut täysin uusia ulottuvuuksia, kun ollaan oltu vajaat 3000 km tien päällä. Ajaessa tuntuu, ettei kovasta vauhdista huolimatta liiku minnekkään, sillä maisema ympärillä saattaa pysyä tunnin täysin samana. Vasemmanpuoleiseen liikenne, eläinten ja maisemien spottailu, sekä kanssamatkustajien laadukkaat jutut pitävät kuskin hereillä. Konttorin radiokin kun antaa pelkkää kohinaa heti Windhoekista poistuttaessa.

Condor

Toissa viikonloppuna suunnattiin suomiporukan kanssa Konttorin nokka kohti eteläistä rajaa. Perjantaina oli 24- vuotiaan Namibian itsenäisyyspäivä, ja torstaina vain yksi tunti englantia, joten oltiin liikenteessä jo aikaisin torstai aamuna. Kahdeksan tunnin ajamisen jälkeen päästiin ongelmitta Fish River Canyonilla sijaitsevalle leirintäalueelle. Konttorin hintaan kuuluu täysi leirintävarustus telttoineen ja rensseleineen, joten ensimmäisenä oli paikan päällä luvassa leirin pystytys. Kanjoni on Grand Canyonin jälkeen maailman toiseksi suurin. Paikan päällä olisi ollut mahdollista suorittaa vaikka minkämoista vaellusreissua ym., mutta ajan ollessa kortilla käytiin vain katsomassa vaikuttava auringonlasku näköala- spotilla. 

Itsenäisyyspäivän aamuna herättiin suht aikasin ja leiriaamiaisen jälkeen pakattiin leiri sekä itsemme Konttoriin. Päätettin lähteä Etelä-Afrikan rajaa ja Orange jokea myötäilevää pikkutietä pitkin kohti länsirannikkoa. Jälkeenpäin ajatellen tehtiin loistava valinta, sillä tie oli hyvä ja maisemat upeita. Matkalla pysähdyttiin Ai-Aissin kuumille lähteille, jossa ei loppujenlopuksi ollut hirveästi nähtävää. Saatiin Konttorin ja omat tankit täyteen, sekä käytiin kuumassa altaassa pulahtamassa.

Kuuden jälkeen saavuttiin Luderitzin kaupunkiin länsirannikolle ja löydettiin leirintäalue meren rannasta niemen kärjestä. Toinen upea auringonlasku reissulla katottiin telttojen viereisiltä rantakallioilta Leirikokki-Kannisen valmistamat makaroonit suussa. Onneksi oli vähän ylimääräistä vaatetta rinkassa mukana, sillä meri teki ilmasta rannalla hyytävää. Yö meni teltassa hytisten suunnilleen koko rinkan sisältö niskassa. Ero lämpötilassa oli edelliseen kanjonilla vietettyyn yöhön valtava.

Aurinko laskee

Aurinko nousee

Aamulla kömmittiin teltasta ennen auringonnousua ja kunnon aamupalojen jälkeen pistettiin taas teltat ja rensselit kasaan. Pyörittiin hetki Luderitzin keskustassa ja todettiin että on hyvin samantapainen kaupunki, kuin aiemmin rannikkolla vierailtu Swakopmund. Saksalaisten "vierailu" aikoinaan näkyy hyvin kaupunkien arkkitehtuurissa. Luderitzista etelään on ns. kiellettyä timanttialuetta, ja näitten timanttien takia aikoinaan saksalaisetkin on viihtynyt alueella. Lauantaina keskustakierroksen jälkeen ajettiin Kolmanskopin kaupunkiin, joka on aivan Luderitzin liepeillä. Aikoinaan alueella tehtiin isoja timanttilöytyjä, joten kaupunki pystettiin keskelle aavikkoa toimimaan timattiyhtiön päämajana. Kylään on rakennettu mm. kasinoa, keilarataa, teatteria ymym., mutta timanttien loputtua alueelta, porukka vaan häippäs. Nykyään turistit pääsee alueelle ihmettelemään hiekkojen täyttämiä autiotaloja.

Kolmanskop

Aavekaupungin jälkeen ajeltiin jo vähän takaisin pohjoiseen, ettei viimeisenä päivänä olisi niin isoa siivua ajettavana. Päädyttiin jonkin rikkaan saksalaisen rakennuttamalle linnalle, joka toimii nykypäivänä nähtävyytenä. Linna itsessään oli melko tylsä. Viimeinen leiriyö vietettiin linnan leirintäalueella ainoina asiakkaina täydellisessä pimeydessä ja hiljaisuudessa. Seuraavana aamuna laitettiin taas kamat kasaan ja aloteltiin kotimatka takaisin Windhoekkiin.

Tuli jo niin pitkät pätkät, että laitan viime viikonlopun tarinat omanaan!

Likaisia seeproja

Jossain Etelä-Afrikan rajan tuntumassa

Pari viikkoa

Työpiste

Karu totuus alkaa selvitä, että koulu ja kurssit eivät tule menemään läpi itsestään. Vaikka lukujärjestyksen mukaan viikkotunteja ei ole kuin parisenkymmentä, tämä ei tarkoita, että se jäisi siihen. Kotona hoidettavia tehtäviä ja kokeita pukkaa jatkuvasti lisää, eikä motivaatio niihin ole kauhean korkealla. Muutakin tekemistä riittäisi! Kaikkein eniten vaikeuksia tuntuu tuottavan Wastewater Treatment, jossa käytettävä sanasto aiheuttaa kielimuurta. Kurssilla käsitellään paljon kemiaa, josta ei tahdo suomeksi, saatika sitten englanniksi mitään ymmärtää. Kaikki, jotka on Tampereen ammattikorkeakoulussa käynyt Urpon kemian kurssin, tietävät, että sillä ei pitkälle pötkitä. Toissa viikolla käytiin Wasterwater porukan kanssa paikallisella jätevedenkäsittelylaitoksella. Siitäkin reissusta tulisi kattava raportti saada aikaiseksi lähiaikoina. Näillä näkymin Kalle on luovuttamassa kurssin suhteen. Itse ajattelin kokeilla ainakin ensimmäiseen kokeeseen asti. Paikallisilla motivaatiota tuntuu kyllä riittävän. Kämpillä porukka viettää todella paljon aikaa nenät kiinni kirjoissa.

Vierailu paskavatkaamolla

Se koulusta taas hetkeksi. Toissa viikonlopun lauantaina oli rugbyjengin matsi yliopiston tiimiä vastaan UNAMin kotikentällä. Toimittiin Kallen kanssa vesi- ja pyyhepoikina oman jengin pelaajille, sekä merkkailtiin tilastoja. Polyllä on sekä A, että B joukkue. Tällä kertaa molemmat hävisivät omat matsinsa. Joukkueet on vasta viime kaudella noussut kärkisarjaan ja on siis vielä hieman altavastaajina. Pelissä tuli useita loukkaantumisia ja pari käsirysyä tunteitten kiehuessa. Hurjaahurjaa.

Sunnuntaina lähdettiin itävaltalaisen kämppäkaverin järkkäämälle reissulle. Auto tuli nappaamaan meidät aamupäivästä kyytiin ja suunnattiin tunnin ajomatkan päähän pohjoiseen. Paikka oli farmi/luonnonpuisto tyyppinen mesta keskellä ei mitään, jossa oli suunnitelmissa käydä
maastopyöräsafarilla. Osa porukasta jäi himaan, koska paikan päältä oltiin selvennetty edellisenä iltana, että pyörät on vain viidelle. Paikan päältä löytyi sitten viisi pyörää. Kaksi palasina, yksi vanha rutku ja kaksi suht ok fillaria... Ei niin iloisina tästä yllätyksestä suoritettiin parin tunnin safari sitten kahdessa erässä. Reissulla nähtiin mm. apinoita, antilooppeja, oryxeja (hevosen tapainen sarvipäinen otus), mangusteja, villisika, supikoira ja pirusti kärpäsiä. Ilmeisesti olisi ollut mahdollista myös törmätä sarvikuonoon, mutta ei sattunut kummankaan seurueen kohdalle tällä kertaa. Ei se aika odotellessa farmilla pitkäksi käynyt. Oli upeat maisemat ja uima-allas. Tästä pyörä- ”sekaannuksesta” johtuen saatiin kaikista safarin hinnoista alennusta 25 N$ eli vajaa kaksi euroa! Melko avokätistä. Hyvä reissu  oli, vaikkei päästykkään koko porukalla fillaroimaan.







Viime viikon torstaina oli valtion järjestämä praying day, josta edellisenä päivänä ennen itse tapahtumaa. Joka viikko paikallisten lehtien kansissa on uutisia naisista, jotka on raa’asti murhattu tai pieksitty henkihieveriin miestensä toimesta. Valtion ratkaisuna ongelmaan praying day:” to stop gender based violence”. Praying daynä kaikki työnantajat oli velvoitettu päästämään työntekijät vapaaksi töistä. Windhoekin stadionilla oli päätapahtuma puhujineen ja koko maan kaikkien kirkkojen kellot laitettiin kailattamaan tasan kello yksi. Koulukin oli yhtä aamutuntia lukuunottamatta peruttu. Ei mennyt montaa päivää praying daystä, kun taas lehden kannessa oli uutinen tapetusta naisesta ja lapsesta.

Toimistolla

Tämä viikko on  mennyt koulussa ja kokeisiin lukiessa. Vielä vähän kouluun palatakseni täytyy mainita meidän uudesta opettajasta. Construction Costing and Pricing kurssi aloitettiin paikallisen nuoren opettajan kanssa, ja koko ajan on ollut puhetta, kuinka alan guru, professor, sr., mr., dr., engineer, king, the man -> Pertti Lahti (nimi muutettu) tulee saksasta asti opettamaan kurssin loppuun. No. Tällä viikolla se sitten tuli. Kovien odotusten jälkeen ollaan vaan naurettu, että mitä tolkkua tommonen tollo on saksasta asti lennättää tänne opettamaan. Opetusmethodit on hyvin samanlaiset kuin muillakin opettajilla täällä. Suoraan powerpointeista lukien.

Meijjän luukku

Kerran syötiin hienosti

Viikonlopun actionit: Ensimmäinen havaittu ryöstöyritys sattui taksimatkalla perjantaina. Taksikuski yritti aika rohkealla tavalla vaihtaa omistajaa puhelimelle. Puhumalla ja vähän huutamalla puhelin löysi kuitenkin loppujenlopuksi tiensä oikeaan taskuun. Eilen lauantainaina käytiin taas rugbyjengin pelissä. Tällä kertaa oltiin ylennytty portinvartijoiksi ja rahastetiin matsia katsomaan tulleita. Kummassakin pelissä saatiin taas turpaan, mutta porukka oli iha tyytyväisiä omaan peliin. Illalla vaan leffojen töllöttelyä himassa. Sunnuntaina parturikaveri Leo vei meidät Katuturaan syömään Kapanaa, joka on torilla tuoreeltaa palasiksi laitettua lehmää suoraan grillistä.

Kapana!

Rugbyweek

Maanantaina oli ensimmäiset rugbyharjoitukset. Tiimi oli järkytykseksi sama, jonka matsia oltiin viikkoa aiemmin katsomassa. Taitotaso on siis superpro ja kaikilla pelaajilla vuosien kokemus. Kyseessä on Polytechnic of Namibian edustusjoukkue, mutta tämä ei tarkoita sitä, että kovinkaan moni olisi koulusta. Keski-ikä huitelee varmaan jossain 25 v. tienoilla ja suurin osa pelaajista on jo työelämässä.

Ottaen huomioon, että ei oltu Kalle kanssa koskaan koskettukkaan rugbypalloon, porukka otti meidät todella hyvin vastaan. Hyvä vastaanotto ja tiimihenki tuli positiivisena yllätyksenä. Valmentaja on noin viiskymppinen ÄJJÄ, joka repii kyllä kaikista kaiken irti. ÄJJÄ yritti alkuun jonkin aikaa puhua englantia, mutta vaihtoi meidän luvalla aika äkkiä takaisin afrikaanssiin. Joukkuekaverit kääntää sitten tärkeimmät pointit meille englanniksi. Treenit on kolme kertaa viikossa ja tähän mennessä sessiot on venynyt aina yli kahteen tuntiin. Kentällä on masentavaa huomata, kuinka 120 kiloinen musta poika painelee hengästymättä alkulämmittelyssä ohi, kun itse samalla puuskuttaa sen mitä keuhkoista irti lähtee. Treenaaminen on ollut kovaa ja seuraavina päivinä tietää kyllä tehneensä. Sessioitten päätteeksi seistään aina hetki kainaloikkain ringissä ja kuunnellaan ÄJJÄn tarinointia. Lopuksi yksi pelaajista päästää rukouksen, jossa kiitetään Herraa hyvästä päivästä, sateesta, terveydestä, sekä toivotaan parempaan jatkoa vähäosaisemmille.

Rugbykärpäsen puremasta seonneina käytiin keskiviikkona paikallisessa Intersportissa poistamassa kaikki pakolliset varusteet, eli palloa, paitaa, shortsia ja nappulakenkää. Onneksi hintataso näille leluille on täällä huokea. Muutenkaan harrastus ei paljoa rahapussia rasita, sillä kuukauden jäsenmaksu on vajaa neljä euroa. Nyt ei siis voi enään perääntyä. Nimetkin laitettin jo registration formeihin, sillä ilman niitä ei saa osallistua peleihin. ÄJJÄ väittää käyttävänsä meitä ainakin yhdessä pelissä ennen kotiinpaluuta. Hirvittää. Tuskin kumminkaan ihan ensimmäiseen pariin kuukauteen.

Torstain lyhyen koulupäivän jälkeen oli edessä toinen visiitti Katuturan iltapäiväkerhoon. Nettisivuilta http://www.paynamibia.org/ pääsee tarkemmin tutustumaan mistä on kyse. Benjamin oli kipeänä ja Kalle jäi kotiin lepäilemään, joten meillä oli Marlenen kanssa melkoinen katras hoidettavana. Jotkin kullannuput ei aina ole niin kullannuppuja. Vähän vaikeampien lasten kanssa oikeanlainen kommunikointi vaatii totuttelua ja tatsin löytämistä, mutta kyllä ne ruotuun saatiin!

Padan hämmennystä. Huono, mutta ainut kuva.

Swakopin laskuvarjoreissulla Kallen puhelin putosi taskusta auton takapenkille, josta se päätyi suomalaisille hyppykurssin suorittajille. Kaverit olivat myöhemmin antaneet puhelimen hyppypaikalla Windhoekkiin suuntaavalle suomalaiselle tyttöporukalle, joka lupasi toimittaa sen meille. Nähtiin tytöt perjantaina ja Kalle sai kauan kaivatun puhelimensa takaisin. Lauantaina luvassa oli rugbyporukan saunailta, eli paikallisittain braai, eli grillibileet. Again. Harkkakentän viereen raahattiin polttopuita ja jättimäinen valurautapata, jossa lämmiteltiin kanankoipea, pottua, sipulia, sieniä ymsyms. Törkeen hyvä setti valmistettiin hartaudella padassa muhitellen ja nautittiin sitten riisin kera. Musiikki soi paikalle ajetuista autoista ja tanssiringit oli pystyssä. Rentoa meininkiä.