Viimeiset pari viikkoa on ollut viikonloppuja lukuun ottamatta normaalin kiireisiä. Viikonloput ollaan reissattu pitkin poikin eteläistä Namibiaa vuokra-Konttorilla (Toyota Condor). Aakeus, laakeus ja tyhjyys on saanut täysin uusia ulottuvuuksia, kun ollaan oltu vajaat 3000 km tien päällä. Ajaessa tuntuu, ettei kovasta vauhdista huolimatta liiku minnekkään, sillä maisema ympärillä saattaa pysyä tunnin täysin samana. Vasemmanpuoleiseen liikenne, eläinten ja maisemien spottailu, sekä kanssamatkustajien laadukkaat jutut pitävät kuskin hereillä. Konttorin radiokin kun antaa pelkkää kohinaa heti Windhoekista poistuttaessa.
 |
| Condor |
Toissa viikonloppuna suunnattiin suomiporukan kanssa Konttorin nokka kohti eteläistä rajaa. Perjantaina oli 24- vuotiaan Namibian itsenäisyyspäivä, ja torstaina vain yksi tunti englantia, joten oltiin liikenteessä jo aikaisin torstai aamuna. Kahdeksan tunnin ajamisen jälkeen päästiin ongelmitta Fish River Canyonilla sijaitsevalle leirintäalueelle. Konttorin hintaan kuuluu täysi leirintävarustus telttoineen ja rensseleineen, joten ensimmäisenä oli paikan päällä luvassa leirin pystytys. Kanjoni on Grand Canyonin jälkeen maailman toiseksi suurin. Paikan päällä olisi ollut mahdollista suorittaa vaikka minkämoista vaellusreissua ym., mutta ajan ollessa kortilla käytiin vain katsomassa vaikuttava auringonlasku näköala- spotilla.
Itsenäisyyspäivän aamuna herättiin suht aikasin ja leiriaamiaisen jälkeen pakattiin leiri sekä itsemme Konttoriin. Päätettin lähteä Etelä-Afrikan rajaa ja Orange jokea myötäilevää pikkutietä pitkin kohti länsirannikkoa. Jälkeenpäin ajatellen tehtiin loistava valinta, sillä tie oli hyvä ja maisemat upeita. Matkalla pysähdyttiin Ai-Aissin kuumille lähteille, jossa ei loppujenlopuksi ollut hirveästi nähtävää. Saatiin Konttorin ja omat tankit täyteen, sekä käytiin kuumassa altaassa pulahtamassa.
Kuuden jälkeen saavuttiin Luderitzin kaupunkiin länsirannikolle ja löydettiin leirintäalue meren rannasta niemen kärjestä. Toinen upea auringonlasku reissulla katottiin telttojen viereisiltä rantakallioilta Leirikokki-Kannisen valmistamat makaroonit suussa. Onneksi oli vähän ylimääräistä vaatetta rinkassa mukana, sillä meri teki ilmasta rannalla hyytävää. Yö meni teltassa hytisten suunnilleen koko rinkan sisältö niskassa. Ero lämpötilassa oli edelliseen kanjonilla vietettyyn yöhön valtava.
 |
| Aurinko laskee |
 |
| Aurinko nousee |
Aamulla kömmittiin teltasta ennen auringonnousua ja kunnon aamupalojen jälkeen pistettiin taas teltat ja rensselit kasaan. Pyörittiin hetki Luderitzin keskustassa ja todettiin että on hyvin samantapainen kaupunki, kuin aiemmin rannikkolla vierailtu Swakopmund. Saksalaisten "vierailu" aikoinaan näkyy hyvin kaupunkien arkkitehtuurissa. Luderitzista etelään on ns. kiellettyä timanttialuetta, ja näitten timanttien takia aikoinaan saksalaisetkin on viihtynyt alueella. Lauantaina keskustakierroksen jälkeen ajettiin Kolmanskopin kaupunkiin, joka on aivan Luderitzin liepeillä. Aikoinaan alueella tehtiin isoja timanttilöytyjä, joten kaupunki pystettiin keskelle aavikkoa toimimaan timattiyhtiön päämajana. Kylään on rakennettu mm. kasinoa, keilarataa, teatteria ymym., mutta timanttien loputtua alueelta, porukka vaan häippäs. Nykyään turistit pääsee alueelle ihmettelemään hiekkojen täyttämiä autiotaloja.
 |
| Kolmanskop |
Aavekaupungin jälkeen ajeltiin jo vähän takaisin pohjoiseen, ettei viimeisenä päivänä olisi niin isoa siivua ajettavana. Päädyttiin jonkin rikkaan saksalaisen rakennuttamalle linnalle, joka toimii nykypäivänä nähtävyytenä. Linna itsessään oli melko tylsä. Viimeinen leiriyö vietettiin linnan leirintäalueella ainoina asiakkaina täydellisessä pimeydessä ja hiljaisuudessa. Seuraavana aamuna laitettiin taas kamat kasaan ja aloteltiin kotimatka takaisin Windhoekkiin.
Tuli jo niin pitkät pätkät, että laitan viime viikonlopun tarinat omanaan!
 |
| Likaisia seeproja |
 |
| Jossain Etelä-Afrikan rajan tuntumassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti