Rugbyweek

Maanantaina oli ensimmäiset rugbyharjoitukset. Tiimi oli järkytykseksi sama, jonka matsia oltiin viikkoa aiemmin katsomassa. Taitotaso on siis superpro ja kaikilla pelaajilla vuosien kokemus. Kyseessä on Polytechnic of Namibian edustusjoukkue, mutta tämä ei tarkoita sitä, että kovinkaan moni olisi koulusta. Keski-ikä huitelee varmaan jossain 25 v. tienoilla ja suurin osa pelaajista on jo työelämässä.

Ottaen huomioon, että ei oltu Kalle kanssa koskaan koskettukkaan rugbypalloon, porukka otti meidät todella hyvin vastaan. Hyvä vastaanotto ja tiimihenki tuli positiivisena yllätyksenä. Valmentaja on noin viiskymppinen ÄJJÄ, joka repii kyllä kaikista kaiken irti. ÄJJÄ yritti alkuun jonkin aikaa puhua englantia, mutta vaihtoi meidän luvalla aika äkkiä takaisin afrikaanssiin. Joukkuekaverit kääntää sitten tärkeimmät pointit meille englanniksi. Treenit on kolme kertaa viikossa ja tähän mennessä sessiot on venynyt aina yli kahteen tuntiin. Kentällä on masentavaa huomata, kuinka 120 kiloinen musta poika painelee hengästymättä alkulämmittelyssä ohi, kun itse samalla puuskuttaa sen mitä keuhkoista irti lähtee. Treenaaminen on ollut kovaa ja seuraavina päivinä tietää kyllä tehneensä. Sessioitten päätteeksi seistään aina hetki kainaloikkain ringissä ja kuunnellaan ÄJJÄn tarinointia. Lopuksi yksi pelaajista päästää rukouksen, jossa kiitetään Herraa hyvästä päivästä, sateesta, terveydestä, sekä toivotaan parempaan jatkoa vähäosaisemmille.

Rugbykärpäsen puremasta seonneina käytiin keskiviikkona paikallisessa Intersportissa poistamassa kaikki pakolliset varusteet, eli palloa, paitaa, shortsia ja nappulakenkää. Onneksi hintataso näille leluille on täällä huokea. Muutenkaan harrastus ei paljoa rahapussia rasita, sillä kuukauden jäsenmaksu on vajaa neljä euroa. Nyt ei siis voi enään perääntyä. Nimetkin laitettin jo registration formeihin, sillä ilman niitä ei saa osallistua peleihin. ÄJJÄ väittää käyttävänsä meitä ainakin yhdessä pelissä ennen kotiinpaluuta. Hirvittää. Tuskin kumminkaan ihan ensimmäiseen pariin kuukauteen.

Torstain lyhyen koulupäivän jälkeen oli edessä toinen visiitti Katuturan iltapäiväkerhoon. Nettisivuilta http://www.paynamibia.org/ pääsee tarkemmin tutustumaan mistä on kyse. Benjamin oli kipeänä ja Kalle jäi kotiin lepäilemään, joten meillä oli Marlenen kanssa melkoinen katras hoidettavana. Jotkin kullannuput ei aina ole niin kullannuppuja. Vähän vaikeampien lasten kanssa oikeanlainen kommunikointi vaatii totuttelua ja tatsin löytämistä, mutta kyllä ne ruotuun saatiin!

Padan hämmennystä. Huono, mutta ainut kuva.

Swakopin laskuvarjoreissulla Kallen puhelin putosi taskusta auton takapenkille, josta se päätyi suomalaisille hyppykurssin suorittajille. Kaverit olivat myöhemmin antaneet puhelimen hyppypaikalla Windhoekkiin suuntaavalle suomalaiselle tyttöporukalle, joka lupasi toimittaa sen meille. Nähtiin tytöt perjantaina ja Kalle sai kauan kaivatun puhelimensa takaisin. Lauantaina luvassa oli rugbyporukan saunailta, eli paikallisittain braai, eli grillibileet. Again. Harkkakentän viereen raahattiin polttopuita ja jättimäinen valurautapata, jossa lämmiteltiin kanankoipea, pottua, sipulia, sieniä ymsyms. Törkeen hyvä setti valmistettiin hartaudella padassa muhitellen ja nautittiin sitten riisin kera. Musiikki soi paikalle ajetuista autoista ja tanssiringit oli pystyssä. Rentoa meininkiä.