Arkista seikkailua

Arki Namibiassa alkaa rullailemaan ja löytämään uriaan. Koulua on 19 tuntia viikossa ja tunnit on ripoteltu pitkin päivää ja viikkoa siihen malliin, että hyppytunteja on paljon. Onneksi asutaan ihan koulun vieressä, joten on helppo tulla himaan tekemään safkaa ja oottelemaan seuraavia tunteja. Torstaina koulua on ainoastaan yksi tunti aamusta, joten ollaan kehittelemässä sille päivälle muuta ohjelmaa. 

Käytiin Kallen kanssa tämän viikon torstaina Katuturassa koululaisten iltapäiväkerholla tutustumassa meininkiin. Benjamin ja Marlene on nuori saksalainen pariskunta, joka asuu täällä meijän hostellilla. Pariskunta työskentelee vapaaehtoisina Subkitchenissä ja iltapäiväkerhossa Katuturassa. Torstaina mentiin heidän kanssa kerholle, joka alkaa kahdelta kakaroitten päästyä koulusta. Kolme tuntia käytetään pelien pelaamiseen, läksyjen tekoon ja sporttailuun ulkokentällä. Paikan on perustanut serbialainen ehkä nelikymppinen kaveri, joka piti meille nopean briiffin siitä, mitä ja miksi täällä tehdään. Ideana on pitää lapset pois kaduilta ja saada lisää puhtia koulunkäyntiin sekä elämänlaatuun. Projekti on rahoitettu United Nationsin rahoilla. Lapsia löytyy kuusivuotiasta aina reiluihin parikymppisiin. Jotkin lapset ovat saattaneet aloittaa opiskelunsa vanhempien välinpitämättömyyden takia todella pahasti myöhässä. Paikalla oli siis myös parikymppisiä nuoria laskemassa kertotauluja. Osaamisen taso ja ilmeisesti myös koulutuksen taso vaihtelee todella paljon. Pelattiin lautapelejä, heitettiin frisbeetä, tehtiin läksyjä, piirrettiin, syötiin leipää ja Kalle auttoi kakaroita tekemään Gmailit itselleen. Hauskaa oli ja tämä voisi olla jatkossakin hyvä aktiviteetti tyhjälle torstaipäivälle. Sovittiin serbialaisen pomomiehen kanssa, että katsotaan tämä päivä ja sovitaan sitten jatkosta. Meidän tulee ilmeisesti suorittaa jokin koe, ennenkuin meidät voidaan virallisesti ottaa sisään.

Iltapäiväkerholla

Torstaina pidettiin hostellilla kolmen saksalaisen tytön läksiäisiä. Aina kun täällä on jotkin juhlat, niihin kuuluu olennaisesti grillaaminen, eli braai. Tytöt oli ostanut teurastamolta kaksi lammasta valmiiksi lihamönteiksi silpottuna. Lihat valmistettiin isossa pallogrillissä ja oli kyllä aivan tajuttoman hyvää. Kymmeneen asti pihalla jumputettiin musiikkia ja porukka pelasi jotain tanssipeliä, joka heijastettiin projektorilla talon seinään. Myös meidän seuraavan päivän aamutuntien opettaja Mr. Pedro ilmestyi jossain vaiheessa paikalle. Hyvää kaskua lensi rennommissa olosuhteissa.

Leo! Parturimiäs

Braai tanssit

Perjantaina tehtiin koulun jälkeen kämpillä nakit ja perunamuussit! Kahdelta oli hotellikoululla kaikille vaihto-oppilaille järjestetty tervetulotilaisuus (kolme viikkoa koulun alkamisesta),  jossa nähtiin kaikki muutkin vaihtarit. Osa porukasta on vuoden, josta toinen puolikas on työharjoittelua ja toinen koulua. Tilaisuudessa kerrottiin koulusta, kulttuureista, tavoista ja nähtävyyksistä. Perinteinen heimotanssiesitys sisältyi myös ohjelmaan. Parin tunnin tilaisuuden jälkeen saatiin snäckkiä ja virvoitusjuominkeja. Illalla mentiin vielä pääkampukselle, jossa oli kunnon lavalla paikallisia musiikkitähtiä ja loppuillasta valtavasti yleisöä. Enimmäkseen raprapjoujou-meininkiä. Lavalle nousi paikallista Rihannaa ja Jay-Z:tä jatkuvalla syötöllä. Yhteensä esiintyjiä oli varmasti lähemmäs parikymmentä.

Lauantaina ajeltiin taksilla yliopistolle, jossa oli rugbyturnaus. Taksi on täällä yleisin kulkuväline. Julkista liikennetä ei käytännössä ole keskustan alueella. Matkaaminen taksilla on kuitenkin todella edullista ja helppoa. Kauaa ei tarvitse tien reunassa heilua että pääsee kyytiin. Kyydit maksaa Windhoekin keskustan liepeillä 9 namdollaria, eli kuutisenkymmentä senttiä per nuppi, oli matka sitten minkä pituinen tahansa. Kuskit napsii teiden poskesta aina autot täyteen, jos vaan on lähellekkään sama suunta kun kyydittävällä. Toimii. Rugbyä katseltiin pari tuntia, jonka jälkeen suunnattiin kauppakeskukseen aikeissa päästä vaateostoksille. Shoppailut jäi tällä kertaa tekemättä, koska kaikki puodit laitteli ovia säppiin just kahelta kun me saavuttiin. Syötiin kylällä hyvin ja lähdettiin himaan. Illalla otettiin suunta vanhalle hostellille paremman netin ja baaritiskin perässä. Nähtiin siedettävällä kuvalla läppäristä kuinka Suomi rökitti Jenkit 5-0 pronssimatsissa. Muuten Olympialaisten katsominen jäänyt hyvin vähälle.

Sielu tarvitsee ruokaa

Toinen kouluviiko takana ja kurssit pyörähtelee pikkuhiljaa käyntiin. 4/6 kurssia alkanut jollain lailla ja tällä viikolla alkaa luultavasti loput. Ensimmäiset tunnit on ollut pitkälti kurssien aikataulujen läpikäyntiä. Kurssit, joiden kanssa tullaan koko vaihdon ajan painimaan ovat Water Engineering, Construction Material Technologies, Building Construction Scheduling, Wastewater treatment, Building Costing and Pricing ja Language in Practise, eli englanti. Kallen kanssa täysin samat kurssit ja Jussilla suuremmilta osin.

Käytiin viime viikolla tekemässä englannin tasokoe, jonka perusteella meidät tuupattiin oikean tasoisille kursseille. Kokeitten perusteella meidät Kallen kanssa ränkättiin alimmalle tasolle ja Jussi olisi päässyt seuraavalle, mutta päätti tulla meidän kanssa samaan. Ensimmäiset tunnit englantia oli torstaina ja ollaan todella nuoren porukan kanssa. Täällä paikallisten äidinkielenä on lapsena perheeltä opittu kieli, joita on kymmeniä erilaisia. Englannin opiskelu aloitetaan heti koulussa ja englantia joutuu käyttämään kaikkialla päivittäisten asioitten hoitoon, eli kyllä kaikki sitä täällä puhuu. Ainakin meidän koulussa kaikki kurssit pidetään englanniksi. Tähän mennessä englannin tunneilla on käyty iha perus kielioppia ja sanaluokkia, sekä tehty joitain kuuntelutehtäviä. Aivan optimi taso meille

Koululla on monia erilaisia klubeja, jotka järjestää aiheista kiinnostuneille kursseja ja reenejä. Kerhot ja niiden vetämisen hoitaa lajeille omistautuneita opiskelijoita. Keskiviikkona oli kerhojen järjestämä tapahtuma koululla, jossa pääsi ilmottautumaan mukaan. Paiskattiin nimet alle sekä rugby-, että tennisklubeihin. Toivottavasti taso kursseilla ei ole superpro. Mukana rugbyssä on myös muita vaihtareita.

Sporttikornerissa ilmottauduttiin klubeihin

Keskiviikkona ei ollut muuta kuin klubeihin ilmottautuminen, joten sovitiin meille päänleikkuu ikiomalta parturikaverilta, eli Leolta. Pienet epäilykset heräsi, kun Lexa kyseli että tuodaanko oma kone messissä leikkaukseen. Aateltiin että se varmaan kynii meijät jossain marketin pihassa, mutta löytyhän siltä oikeen oma tuoli salongista Katuturassa. Lexa veteli kaikilta ylimääräset karvat päästä pois ja koko setti pelkällä koneella. Hyvä tuli. Kaverihinnaksi 3 €/pää. Ajeltiin Lexan kanssa taksilla koululle ja sieltä sen kanssa meijän hostellille tekemään safkaa. Tarjottiin sille jotkut kämäset purkkapihvit. Vieraskoreana väitti tykkäävänsä, vaikka oikeasti oli sitkosta jännettä koko lätty. PihvinpaistajaKalle väittää, että vika ei ollut kokissa, vaan lehmä oli juossut teurastajaa karkuun?

Jussia työstetään

TERVEE

Viikonlopuksi suunnattiin Kallen ja Jussin kanssa Atlantin rannalle Swakopmundiin. Matkat eestaas taitettiin halvimmalla mahdollisella vaihtoehdolla, eli minibussilla. Hiace tyyppinen ratkaisu, joka on sullottu täyteen penkkejä joiden rautarakenteet pystyi mukavasti tuntemaan niitten porautuessa persuksiin. Pieneen autoon ahdettiin 18 matkustajaa, joten matka taittui polvet suussa ja kaverit kainalossa. Minibussi versus kunnon bussi valinnalla saatiin noin viiden euron säästö suuntaansa, jota ei tulla enää koskaan säästäämään.

Tiedettiin jo etukäteen, että Swakopissa on mahdollista hypätä laskuvarjohyppy tandemina suht edulliseen hintaan. Järkättiin kyyti hotelllilta hyppymestoille lauantaiaamuksi. Swakopmund on täysin Namib Desertin ympäröimä, jonne ”lentokenttä” oli rakennettu keskelle ei mitään. Paikassa oli muutama konttityyppinen rakennus ja hiekkakiitorata. Ennen hyppyä käytiin viiden minuutin koulutus aiheesta ja henkilökunta tuntui olevan aika rennolla meiningillä. Kolmeen kilometriin noustiin todella pienellä lentokoneella, ovi auki, hyppy tyhjyyteen. 10 sekunnin hengen haukkomisen jälkeen kerkesi vielä 20 sekunttia nauttia vapaapudotuksesta, jonka jälkeen varjon avauduttua lasketeltiin vajaa kymmenisen minuuttia päräyttävissä aavikkomaisemissa maan kamaralle. Ikäväkyllä hyppyyn ei saanut ottaa Goprota messii, koska turvallisuussyyt. Tosiasiassa epäillään että omat kamerat on kiellettyjä, että firma saa myytyä kuvauksia asiakkaille. Kuvausmies hyppyyn oli todella hintava, joten otettiin se vain Kallelle. Lentokoneen oven avaukseen asti sai pelokkaat naamat ottaa Goprolla talteen, jonka jälkeen kamera piti luovuttaa pilotille. ”Sielu tarvitsee ruokaa” totesi Jussi hypyn jälkeen tukka pystyssä ja hymy naamalla. Hyppy oli kunnon annos. Huikee kokemus.

Panikointia lentokoneessa

WHIIII

”Lentokentällä” tavattiin kolme suomalaista kaveria, jotka suoritti kentällä hyppykurssia.Kahden viikon hyppykurssi oli pojilla puolessa välissä ja he käytännössä asuivat kentällä koko tämän ajan. Pojjaat haki huikeella Maasturitankillaan meijät illalla hotellilta ja mentiin niiden kanssa Walvis Bayn satamakaupunkiin muutaman kymmenen kilometrin päähän Swakopista. Siellä oli niitten vanhoja tuttuja grillailemassa ja juhlimassa. Tankki ja pojat jäi Walvis Bayhin yöksi. Me tultiin taksilla takaisin Swakoppiin, koska aamukymmenen hotelliluovutus.

Jumbojetti

Monta tuntia keskellä aavikkoa totaalisessa auringonpahteessa teki tehtävänsä ja rapuefekti puski sunnuntaina aika voimakkaasti. Aikaisemmin oli ollut suunnitteilla, että mennään rannalle viimeisenä päivänä uimaan ymsyms. Punotuksen takia tsekattiin ranta vähän nopeammin ja käytiin Sealifen tyyppisessä mestassa kattelemassa haikaloja ja muita vesilieroja. Puolenpäivän jälkeen raahauduttiin minibusseille ja miellyttävä matka kohti Windhoekkia saattoi alkaa. Yksi kokonainen päivä Swakopissa ei oikeen tuntunut riittävältä. Olisi ollut vielä paljon nähtävää ja tehtävää. Ensi kerralla!

Minibus

Swakopbeach

Viikonloppu

Perjantai aamusta oli ensimmäiset luennot Construction Costing and Pricing-kurssia. Käytiin vaan nopeasti läpi mitä tullaan kurssilla tekemään ja lopuksi nuori opettaja laittoi kaikki esittelemään itsensä meille ja me esittelimme itsemme heille. Tämän luokan kanssa käydään läpi suurin osa kursseista ja porukka vaikutti mukavalta. Monet oppilaat on opettajan edessä todella ujoja. Täällä taitaa olla vielä kunnioitus vanhempaa ja viisaampaa kohtaan jossain määrin tallella, toisin kun kotopuolessa. Toisella kurssilla opettaja laittoi myöhässä tulleen koko luokan eteen istumaan ja seuraavaksi myöhässä tullut käskettiin istumaan luokan eteen lattialle. Tyttö hameineen vaikutti melko hämmentyneeltä. Opettaja käski kumminkin loppujenlopuksi kummatkin muiden oppilaiden joukkoon istumaan. Lyhyeksi jäänyt luento päättyi ennen puoltapäivää, joten päätettiin lähteä uimaan. Kaupungissa on tämän hetkisten tietojen mukaan kaksi isoa maauimalapaikkaa. Toisessa käytiin jo orientaatiopäivänä ja hostellin raksajampat suositteli toista uimalaa kauempana, joten lähettiin testaamaan Olympia Swimmingpool.

Rantaleijona

Marketista löyty DonSimppaa

Uimareissun jälkeen tultiin kämpille tekemään safkaa ja tilsimään vinettoa. Loistavan viinin litrahinta huitelee reilussa eurossa ja kalja on melkolailla saman hintasta. Suomalaiset tykkää. Tarjottiin raksajampoille Windhoek- lagerit ja jätkät tuli meijän kanssa istumaan sillä asenteella että jos nyt nua yhet törpöt ja sitten nukkumaan. Kaverit tekee täällä todella pitkää päivää kellon ympäri kummankin talon keittiöremonttien parissa. Rudy ja Alfons (raksajampat) asuvat remontin ajan täällä. Päästiin niitten kanssa heti ekana päivänä täällä juttusille, kun kerrottiin että ollaan putkimiehiä Suomessa. Rudy avasi allaskaapin oven ja sano että sinne vaan. Hana ja vesilukko pitäs kytkeä. Sanottiin niille että jos jeesiä tarviitte tässä ni tulkaa vaan huikkaamaan. Eivät ole vieläkään tulleet. Ei löydy luottoa.

Ilta meni oikeen mukavasti lähinnä Rudyn ja Alfonssin kanssa jutellessa ja viiniä tiputellessa. Muukin jengi hostellilta oli hilpeellä tuulella. Täällä paikalliset ei katso aikaa tai paikkaa laittaa muusikit soimaan ja tanssiringit pystyyn. Ensin ne saattaa vaan istuskella läppäreitten ääressä tai tehdä safkaa ja sitten joku pistää sterkat jytämään ja yhtäkkiä kaikki baunssaa. Ei ole tullut mieleen lähteä haastamaan tanssibatlessa, kavereilla kun tuntuu olevan toi rytmi aikalailla verissä. Illan aikana Alfons rupesi puhumaan että äitimuorin 60 v hippalot on kotikylässä kuun lopussa. Saatiin kutsu näihin hippaloihin. Jännä nähdä mitä tapahtuu. En tiedä kuinka paljon laski pisteet kavereitten silmissä kun pikkutunneilla alkoi keskustelut uskonnosta. Täällä ihmiset on hyvinkin vahvasti messissä kristinuskossa ja heille tuntui olevan vaikeeta ymmärtää että joku ei välttämättä ole. Kaverit aloitti työt seuraavana päivänä vähän myöhemmin. Kalle meni aamulla katsomaan, kuinka äijät pärjää ja hyvinhän ne pärjäs. Saapasjalkakissa animaatio pyöri läppäristä ja kaverit keräili voimia.

Alfons, Rudy ja Jussi

mmmmm.

Lauantaista ei ole paljoa kerrottavana. Rykästiin taksilla Joes Beerhouseen ja vedettiin hermeettiset lihamässyöverit. Kallen lautesella oli lähemmäs 2,5kg joulukinkkua ja villisikaa (veikkaus). Ylipäätään annoskoot on jäätävän suuria ja tästä käy syyttäminen isoja saksalaisia. Täällä on todella paljon saksalaisia sekä turisteina, että ihan pysyvinä asukkeina. Tämä johtuu Saksan siirtomaaherruudesta Namibiassa bäck in the days.

Hostelli

Hostellilla kortinpelluuta

Sunnuntaina mentiin Katuturan maauimalaan. Ensimmäistä kertaa reissun aikana tuntui että valkonen naama kiinnitti erityisen paljon huomiota paikallisissa. Altaalla oli lokaaleja skidejä joita tuntu kovasti meidän touhut kiinnostavan. Uimaan mennessä lapset tarras kovaa kiinni niskasta, koska osa niistä ei osannut uida. Alettiin heittelemään niitä hartioilta veteen ja se oli niitten mielestä ihan supersiistiä. Meidän poistuttua altaasta ne sitten viskeli toisiaan pitkinpoikin. Touhuista altaalla sai hauskaa Gopro materiaalia. Lapsilla ei paljoa tuntunut ennakkoluuloja olevan valkonaamaa kohtaan kun todella rohkeasti tulivat henggailemaan meijän leiriin.

We sort it out

We sort it out. Tätä kuulee ja paljon!

Kuvat on pieniä, koska internet täällä on joka paikassa todella nuhanen. Pienet kuvat saa ladattua edes jossain määrin siedettävässä ajassa.

Tavattiin perjantaina koululla meijän vaihtokordinaattori Susan. Mukava täti, jonka kanssa käytiin läpi toimenpiteitä alkuun pääsemiseksi. Lupasi hoitaa meijän viisumit kuntoon, mutta vielä ei ainakaan ole mitään tapahtunut. Kallella leima viisumista menee umpeen tänään. Saa nähä tullaaks se hakemaa putkaan jossain kohtaa.

Grillailua koulun pihalla

Tapaamisen jälkeen nähtiin kolmas suomalainen vaihtari, Jussi, jonka kanssa käytiin kaupungilla haahuilemassa ja safkaamassa. Jussi oli kyllästynyt muutama viikko sitten odottelemaan varmistusta ja buukannut lennot paikanpäälle. Jussin opastuksella tsekattiin Windhoekin keskusta, joka oli aika nopeasti koluttu. Tavattiin koulukäynnillä myös saksalainen vaihtari Verona, jonka kutsusta mentiin illalla naapurihostelliin morjestamaan muita vaihtareita.

Lauantaina oli puuduttava orientaatiopäivä kaikille aloittaville oppilaille, joita oli monta sataa. Koko päivä meni auditioriossa, jossa puhuttiin tunti asiaa ja loppuaika meni paasaamiseen siitä, kuinka olla hyvä oppilas -> Älä tule raskaaksi opiskelusi aikana, älä roskaa, älä ryyppää, study hard. Mielenkiintosta oli myös kun katsottiin videoita Namibilaisten menestyksekkäistä urheilusuorituksista vuosikymmenten takaa. Tarkoitus jäi vähän epäselväksi? Ehkä nostattamaan Namibia-spirittiä.

Orientaatiopäivä

Orientaatiopäivän päätteeksi satapäinen jengi roudattiin busseilla jättimäiseen maauimalamestaan. Siellä oli porukalle järkätty grillisafkaa, tanssikilpailu, esiintyjiä jne, mutta sade pilas juhlat tyylikkäästi. Tanssikisa jaksettiin tsiigata sateessa ja sitten hilpastiin takaisin hostellille. Ilman sadetta olis varmaan ollu nastat juhlat. Täällä on sadekausi päällä, josta johtuen ei ole tainnut olla yhtäkään päivää ilman sadetta. Sateesta masentuneina otettiin pitkä kalja hostellin baarissa ja illan päätteeksi meitä koko illan juottanut Marc "Markku" The Bartender raahas meijät London klubille. Hauska ilta. Hostellilla tutustutiin Markun lisäksi hostellin vartijaan, eli Kimmoon, paikalliseen parturiimme Leoon ja muuhun hostellin sakkiin. Sunnuntaista ei taida olla parjon kerrottavaa ZZzzZZ. Eiku joo! Lähettii illalla ettii jotai ruokamestaa mut eihä koko kylässä ollu sunnuntaina mitää muuta auki ku KFC. Kanaöverit siellä ja takas hostellille makaamaa.

Tanssiskabat

Ruokaaaa

Maanantaina tavattiin koululla Civil Engineeringin linjapäälikkö Mr. Kamara. Koitettiin saada jotain selkoa kurssivalintoihin mutta Mr Kamara tuntu kyllä olevan aivan yhtä pihalla meidän asioista kun mekin. Kurssit alkaa "meeeibi tomorrow, meeeeibi next week". Eli toisinsanoen koululle tultava jokapäivä kärkkymään sattuisko opettajat ilmestymään paikalle. Tähän mennessä opettaja ilmestynyt paikalle kerran. Kaikki sekoilu johtuu siitä että kurssien timetablet tuli tiistaina kun kurssien piti alkaa maanantaina. Kaikista meidän kursseista ei löydy timetableja vielä tänään torstainakaan. Mr Kamaran mukaan kaikki opettajat ei vielä ole sisäistänyt timetableja joten voi mennä ens viikkoon. We sort it out.

Orientaatiopäivään matkalla

Hotelli/Ravintola-opiskelijat tarjoilee hyvää ja halpaa safkaa

Maisemat Polyheightsin ylimmästä kerroksesta

Kalle ja Jussi

Muuten tää viikko mennyt kärkkyessä koululla ja asettuessa. Tiistaina vaihettiin etukäteen varattu hostelli halvempaan. Saatiin oma huone ja muutenkin parempi mesta kun kaikki asukkaat pitkäaikaisia vieraita. Toisessa hostellissa jengi vaihtu tiuhaan tahtiin. Namibialaisten opiskelijoiden lisäksi täällä punkkaa saksalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Eilen keskiviikkona muut kutsu meijät mukaan illastamaan köyhempään kaupunginosaan Katuturaan. Oli mielenkiintonen kokemus. Päällimäisenä reissusta jäi mieleen kun Kalle söi käärmettä, kai. Ei olla vieläkään satavarmoja oliko kyseessä Rookieittein kusetus mutta käärmeeltä se ainakin näytti! Oli mukava päästä tutustumaan muihin asukkaisiin ja päästä vähän mukaan piireihin.

Ensiaskelia

No kokeillaas ny sitten. Huomenna tulee viikko täyteen lähtöpäivästä, joten nyt taitaa olla korkea aika alottaa kirjoittelu. Aiempaa kokemusta bloggaamisesta, vloggaamisesta, päiväkirjan pitämisestä yms ei ole, mutta nyt pesee!

Palauttelen ensin muistiin tapahtumia ennen lähtöä. Lähtöä, joka varmistui alle kaksi viikkoa ennen kuin lentokoneen pyörät irtos Helsinki-Vantaan kiitoradalta. Päästiin Kallen kanssa tutustumaan oikein todenteolla aikatauluttoman Namibian kulttuuriin. TAMKista siunaus Namibianvaihdolle tuli jo joskus keväällä, mutta Namibiasta varmistus sitten hieman viipyi. Todellista hyväksymiskirjettä ei koskaan Polytechnic of Namibialta postissa saatu, vaan TAMKin Outgoingin hiillostamana saatiin sähköpostilla varmistus lähdöstä. Kirjeen lähetys oli ilmeisesti unohtunut ennen paikallisten lomalle lähtöä ja sähköpostihiljaisuuskin johtui tästä lomasta.

Varmistuksen saatua alkoi tohina. Viimeiset rokotepiikit lihaan, läksiäiset ja asioitten kuositus siihen malliin että kohta ollaan viisi kuukautta muilla mailla. Lennot ostettiin samana päivänä kun varmistus tuli. Ainut positiivinen asia varmistuksen myöhästymisessä oli, että lentojen hinnat oli tippunut odotellessa n. 300 egeä. Maksettavaa edestakaisin välille Helsinki-Windhoek jäi vain reilut 800 €.

Läksiäiset Solulla

Haikeitten hyvästien jälkeen suunnattiin kentälle 29.1 keskiviikkona. Perus lähtökaljat ja jupinat ja tärinät ja eikun matkaan. Suht kivuttomasti perille asti. Matka-aika oli about 21 tuntia ja pisin pätkä Lontoosta Johannesburgiin 11 tuntia. Suurin osa ajasta nukkuessa. Lentomatkan mielenkiintosin hetki oli välillä Johannesburg-Windhoek. Aivan perkeemmoisia ilmakuoppia pitkin kahden tunnin lentoa. Rankin rysäys sattu tietty just kaffetarjoilujen jälkeen jossa vapaapudotusta varmaa lähes savannille asti siihen malliin että koko koneessa kaikille kaffesuihkut.

Perille päästiin ihan aikataulussa torstaina klo 14. Ihmeteltiin vaan koneen ikkunasta kun mitään muuta ei näkynyt kun kuivaa savannia. Asumuksista ei tietoakaan. Windhoekin kentälle päästyämme selvisi, että koulu ei myöskään ollut hoitanut viisumiasioita kondikseen. Kalle sai viereisellä tiskillä tiukalta tädiltä 7 pvn viisumin ja meikä kivalta tädiltä 20 pvn. Koulu hoitanee opiskelijavisat kondikseen myöhemmin. Kentällä meitä venas meijän kuski Polyn kyltti kourassa. Vitsiveikko veti meitä nenästä kaikissa asioissa mitä siltä tiedusteltiin mut heitti se meijät kumminki turvallisesti sen 40 km matkan hostellille. Haaaaauska jatka.

Windhoek. Perillä! Asutustakin löytyi. Seuraavalla kertaa lisää juttuja paikanpäältä.