Sielu tarvitsee ruokaa

Toinen kouluviiko takana ja kurssit pyörähtelee pikkuhiljaa käyntiin. 4/6 kurssia alkanut jollain lailla ja tällä viikolla alkaa luultavasti loput. Ensimmäiset tunnit on ollut pitkälti kurssien aikataulujen läpikäyntiä. Kurssit, joiden kanssa tullaan koko vaihdon ajan painimaan ovat Water Engineering, Construction Material Technologies, Building Construction Scheduling, Wastewater treatment, Building Costing and Pricing ja Language in Practise, eli englanti. Kallen kanssa täysin samat kurssit ja Jussilla suuremmilta osin.

Käytiin viime viikolla tekemässä englannin tasokoe, jonka perusteella meidät tuupattiin oikean tasoisille kursseille. Kokeitten perusteella meidät Kallen kanssa ränkättiin alimmalle tasolle ja Jussi olisi päässyt seuraavalle, mutta päätti tulla meidän kanssa samaan. Ensimmäiset tunnit englantia oli torstaina ja ollaan todella nuoren porukan kanssa. Täällä paikallisten äidinkielenä on lapsena perheeltä opittu kieli, joita on kymmeniä erilaisia. Englannin opiskelu aloitetaan heti koulussa ja englantia joutuu käyttämään kaikkialla päivittäisten asioitten hoitoon, eli kyllä kaikki sitä täällä puhuu. Ainakin meidän koulussa kaikki kurssit pidetään englanniksi. Tähän mennessä englannin tunneilla on käyty iha perus kielioppia ja sanaluokkia, sekä tehty joitain kuuntelutehtäviä. Aivan optimi taso meille

Koululla on monia erilaisia klubeja, jotka järjestää aiheista kiinnostuneille kursseja ja reenejä. Kerhot ja niiden vetämisen hoitaa lajeille omistautuneita opiskelijoita. Keskiviikkona oli kerhojen järjestämä tapahtuma koululla, jossa pääsi ilmottautumaan mukaan. Paiskattiin nimet alle sekä rugby-, että tennisklubeihin. Toivottavasti taso kursseilla ei ole superpro. Mukana rugbyssä on myös muita vaihtareita.

Sporttikornerissa ilmottauduttiin klubeihin

Keskiviikkona ei ollut muuta kuin klubeihin ilmottautuminen, joten sovitiin meille päänleikkuu ikiomalta parturikaverilta, eli Leolta. Pienet epäilykset heräsi, kun Lexa kyseli että tuodaanko oma kone messissä leikkaukseen. Aateltiin että se varmaan kynii meijät jossain marketin pihassa, mutta löytyhän siltä oikeen oma tuoli salongista Katuturassa. Lexa veteli kaikilta ylimääräset karvat päästä pois ja koko setti pelkällä koneella. Hyvä tuli. Kaverihinnaksi 3 €/pää. Ajeltiin Lexan kanssa taksilla koululle ja sieltä sen kanssa meijän hostellille tekemään safkaa. Tarjottiin sille jotkut kämäset purkkapihvit. Vieraskoreana väitti tykkäävänsä, vaikka oikeasti oli sitkosta jännettä koko lätty. PihvinpaistajaKalle väittää, että vika ei ollut kokissa, vaan lehmä oli juossut teurastajaa karkuun?

Jussia työstetään

TERVEE

Viikonlopuksi suunnattiin Kallen ja Jussin kanssa Atlantin rannalle Swakopmundiin. Matkat eestaas taitettiin halvimmalla mahdollisella vaihtoehdolla, eli minibussilla. Hiace tyyppinen ratkaisu, joka on sullottu täyteen penkkejä joiden rautarakenteet pystyi mukavasti tuntemaan niitten porautuessa persuksiin. Pieneen autoon ahdettiin 18 matkustajaa, joten matka taittui polvet suussa ja kaverit kainalossa. Minibussi versus kunnon bussi valinnalla saatiin noin viiden euron säästö suuntaansa, jota ei tulla enää koskaan säästäämään.

Tiedettiin jo etukäteen, että Swakopissa on mahdollista hypätä laskuvarjohyppy tandemina suht edulliseen hintaan. Järkättiin kyyti hotelllilta hyppymestoille lauantaiaamuksi. Swakopmund on täysin Namib Desertin ympäröimä, jonne ”lentokenttä” oli rakennettu keskelle ei mitään. Paikassa oli muutama konttityyppinen rakennus ja hiekkakiitorata. Ennen hyppyä käytiin viiden minuutin koulutus aiheesta ja henkilökunta tuntui olevan aika rennolla meiningillä. Kolmeen kilometriin noustiin todella pienellä lentokoneella, ovi auki, hyppy tyhjyyteen. 10 sekunnin hengen haukkomisen jälkeen kerkesi vielä 20 sekunttia nauttia vapaapudotuksesta, jonka jälkeen varjon avauduttua lasketeltiin vajaa kymmenisen minuuttia päräyttävissä aavikkomaisemissa maan kamaralle. Ikäväkyllä hyppyyn ei saanut ottaa Goprota messii, koska turvallisuussyyt. Tosiasiassa epäillään että omat kamerat on kiellettyjä, että firma saa myytyä kuvauksia asiakkaille. Kuvausmies hyppyyn oli todella hintava, joten otettiin se vain Kallelle. Lentokoneen oven avaukseen asti sai pelokkaat naamat ottaa Goprolla talteen, jonka jälkeen kamera piti luovuttaa pilotille. ”Sielu tarvitsee ruokaa” totesi Jussi hypyn jälkeen tukka pystyssä ja hymy naamalla. Hyppy oli kunnon annos. Huikee kokemus.

Panikointia lentokoneessa

WHIIII

”Lentokentällä” tavattiin kolme suomalaista kaveria, jotka suoritti kentällä hyppykurssia.Kahden viikon hyppykurssi oli pojilla puolessa välissä ja he käytännössä asuivat kentällä koko tämän ajan. Pojjaat haki huikeella Maasturitankillaan meijät illalla hotellilta ja mentiin niiden kanssa Walvis Bayn satamakaupunkiin muutaman kymmenen kilometrin päähän Swakopista. Siellä oli niitten vanhoja tuttuja grillailemassa ja juhlimassa. Tankki ja pojat jäi Walvis Bayhin yöksi. Me tultiin taksilla takaisin Swakoppiin, koska aamukymmenen hotelliluovutus.

Jumbojetti

Monta tuntia keskellä aavikkoa totaalisessa auringonpahteessa teki tehtävänsä ja rapuefekti puski sunnuntaina aika voimakkaasti. Aikaisemmin oli ollut suunnitteilla, että mennään rannalle viimeisenä päivänä uimaan ymsyms. Punotuksen takia tsekattiin ranta vähän nopeammin ja käytiin Sealifen tyyppisessä mestassa kattelemassa haikaloja ja muita vesilieroja. Puolenpäivän jälkeen raahauduttiin minibusseille ja miellyttävä matka kohti Windhoekkia saattoi alkaa. Yksi kokonainen päivä Swakopissa ei oikeen tuntunut riittävältä. Olisi ollut vielä paljon nähtävää ja tehtävää. Ensi kerralla!

Minibus

Swakopbeach